Leonin päiväkirja

Leonin päiväkirja julkaistiin englantilaisessa Cube Magazine-lehdessä. Leon kertoo tapahtumista RE2:n ja RE4:n välillä.

HUOM! Tämä ei ole mikään virallisesti Resident Evil-saagaan kuuluva juttu!

ETENEMISRAPORTTI
14. tammikuuta 1999

On kulunut lähes neljä kuukautta Raccoon Cityn tapahtumien jälkeen, mutta en vieläkään pysty saamaan pahaa hajua pois sieraimistani. Olisi ollut niin helppoa kävellä pois siitä junasta ja antaa jonkun muun hoitaa tämä sotku, mutta tunnen että jos minä en tee tätä, kukaan ei tee. Laitoimme stopin T-virukseen hautautuneelle William Birkinille ja kaikille muille hirveille olioille, mutta todellinen pahuus tämän kaiken takana on ihminen - olen nyt siitä yhä vakuuttuneempi.

Hallitus tietää mitä on tekeillä, mutta toistaiseksi sen väki on epäonnistunut. Nyt heidän toiveensa on kiinnitetty suoraan minuun. Se saattaa vaikuttaa siirtymiseltä yhdestä pahasta organisaatiosta toiseen, mutta minun täytyy valita puoleni, ja jos joku on valmis rahoittamaan kostoni en voi hylätä tarjousta. Se kaikki tapahtui kun Sherry ja minä kävelimme pois laitoksen luota. Meidät otettiin huostaan että meitä voitaisiin suojella, Umbrellahan tekisi kaikkensa pitääkseen meidät hiljaisina. Pian kävi selväksi että minun täytyy mennä takaisin. Sherry on kidnapattu, enkä usko että Umbrella on sen takana. Wesker suunnittelee jotain. Tutkimukseni ovat vieneet minut kauaksi kotoa, ja kauaksi avusta. Näin on parempi - ei tarvitse huolehtia kenestäkään ja kukaan ei hidasta minua. Jos voisin mennä takaisin ja tehdä asiat eri tavalla Adan kanssa tekisin niin, mutta olen ainakin oppinut virheistäni. Jätän nämä muistiinpanot että, jos pahin tapahtuu, joku voi jatkaa työtäni. Sillä toisia tulee - Ada oli siitä todiste. "Palkinto" tämän groteskin epäoikeudenmukaisuuden toisella puolella on liian iso että siitä voisi olla välittämättä. Jos yhdestä asiasta voi olla varma, se on että siellä missä on mukana ahneutta ja himoa todelliseen valtaan, siellä ei ole tilaa moraalille.

Tutkimukseni ovat tuoneet minut Keski-Eurooppaan. On vaikea sanoa olenko jahtaamassa pelkkää huhua, mutta mitä tahansa löydän se antaa lisää vihjeitä siitä minne minun täytyy mennä. Toiset STARS:in jäsenet ovat antaneet korvaamatonsa tietoa matkan varrella. Olen ollut yhteydessä Chrisiin ja Claireen. Muutama viikko sitten (joulukuu '99) sain epätoivoisen sähköpostiviestin Clairelta joka halusi saada yhteyden Chrisiin jouduttuaan vaikeuksiin Rockfort Islandilla. Näiden yhteyksien kautta kuulin ystäviltäni Nemesiksestä ja CODE: Veronicasta. Weskerin raportti on kertonut minulle paljon ja nyt olen matkalla sinne mistä luulen kaiken alkaneen...

18. TAMMIKUUTA 1999
Tämä kaikki tuntuu erittäin väärältä, ja siksi tiedän olevani oikeassa paikassa. Paikallisilla on monia tarinoita oudoista tapahtumista, ja ne kaikki sopivat kuvaan. Minua huolestuttaa mitä löydän kun menen tähän paikkaan. Jos se todella on paikka missä se kaikki alkoi, tutkimukset ovat paljon kehittyneemmällä asteella kuin mikään mitä olen nähnyt aiemmin. Tämän vuoksi olen ottanut yhteyden sekä Chrisiin että Claireen kertoakseni heille tilanteesta. He ovat tulossa, mutta en voi odottaa heitä. Oletettavasti Umbrellalla on vakoojia läheisissä kaupungeissa, ja jos aion yllättää heidät minun täytyy mennä sinne heti.

19. tammikuuta 1999
Tämä on erilainen kuin ensimmäinen kohtaamiseni Umbrellan kanssa. Alan epäillä onko tämä paikka enää edes käytössä. Kuten tavallista Umbrella on luonut peitteeksi toimilleen aavemaisen kartanon, mutta täällä ei todella ole mitään. Paikka näyttää siltä kuin se olisi ollut hylättynä kuukausia. Täällä ei ole sähköjä - onneksi minulla on tämä taskulamppu. Tiimi tarjoutui antamaan minulle mitä tarvitsen, mutta kieltäydyin sillä se vain hidastaisi minua. Sen sijaan olen ottanut tämän taskulampun ja parannellun, automaattisen käsiaseeni lasertähtäimellä. Olen perehtynyt tekniikkaan kääntää taskulamppua vasemmalla kädelläni seuraten valon polkua ase oikeassa kädessäni. Hei, siihen tarvitaan paljon taitoa!

Mitä tuo on!? Kuulin juuri jotain...

Jatkoa...

No, tuo varmistaa asioita - Umbrella todella oli täällä. Seurattuani joitakin ääniä kohtasin yksinäisen zombien. Se ei ollut silpoutunut/vertavuotava/eikä siitä puuttunut osia, ja se kertoo että mitä tahansa täällä tapahtui, se oli hyvin kontrolloitua. Se ettei ulkopuolella ollut mutanttikorppeja ja Dobermaneja todistaa että T-Virus ei koskaan päässyt tämän kartanon ulkopuolelle. Se ei selitä miten tämä zombie pääsi ulos sieltä missä labrat sitten ovatkaan.

Tähän auttaa vain yksi asia - minun täytyy löytää lisää johtolankoja, mutta jotta voisin tehdä sen, minun täytyy saada sähköt päälle.

20. tammikuuta 1999
Johtolangat jotka olen löytänyt neljän viime kuukauden aikana yhdistettynä tietojen kanssa jotka olen löytänyt täällä ovat saaneet minut todella huolestuneeksi. En usko että T-virus koskaan oli ongelmana täällä. Ensimmäinen kartano oli erittäin organisoitu - kun taas muut laitokset keskittyivät T-virukseen ja G-virukseen, tämä paikka tähtäsi paljon korkeammalle. Täällä Äiti Virus luotiin. Täällä myös Äiti Virus muuttui Progenitor (kantaisä) Virukseksi. Tämä tutkimus tapahtui vuosikymmeniä sitten, joten vain Luoja tietää mitä kauhuja he ovat keksineet sen jälkeen.

Jatkoa...

Kuulen koko ajan kuinka ketjua vedetään huoneissa lähistöllä - mitä tahansa tämä on, se oli joskus kahleissa.

Jatkoa...

Hyvä Luoja! Olen pulassa kaulaani myöten. Olen juuri viettänyt tunnin yrittäen päästä pois tämän... OLION luota! Sillä on miehen muoto, mutta sen päällä on jonkinlaista mustaa sumua. Sillä on iso koukku, mitä se käytti yrittäessään irrottaa pääni! Ammuksilla ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, mutta viimein yli 30 kudin jälkeen se kaatui.

Jatkoa...

Yhtäkkiä täällä on hyvin kylmä. En tiedä mitä teen jos kohtaan toisen tuollaisen olion. En voi ampua niitä noin vain.

Jatkoa...

Eeee... eei voi tappaa tuoa oliota... vaikuttaa mutatoituneen. Mitä virusta he sitten... ttttekivätkään se on niiiiin paljon vvvoimakkaampi kuin kaikki muut... olio muuttui... ppelkäksi sumuksi. Se leijailee ympäriinsä... ammuksista ei apua. Se on tehnyt jjjotain minulle... voin tuntea sen sisälläni. Täytyy ottaa yhteyttä Chrisiin...

Jatkoa...

Eeeeei hyvä... En voi ajatellu kunnolla. En voi tehdä sormil mitä tätyy. Aaaarghhhhhhhhhhhhhhhhhh... jku auuuuuuuuuuuuut minuaaaaaaaaaaaaaaaah.....

Suomentanut: Bella

2 kommenttia:

  1. KUOLIKO LEON?! Tai muuttuiko se mutantiksi? hieno päiväkirja, mut jätti liikaa kysymyksii

    VastaaPoista
  2. ei varmaan kuollut koska jos Leon kuolis niin Re4 ei olis tullut XD

    VastaaPoista